Takaiskuja – Vastatuulesta voittoon

Kuten Fröbelin palikatkin sen on todennut

“Sitä ei voi ylittää, sitä ei voi alittaa, täytyy mennä lävitse.”

Oli kysessä sitten suo, viidakko tai muut elämää kurittavat haasteet, ongelmia ei voi peittää tai häivyttää vaan ne tulee kohdata rohkeasti, jotta on mahdollista päästä eteenpäin.

Erilaisissa muutosprojekteissa tulee väistämättä vastoinkäymisiä, joko itsestä riippumattomia tai sitten riippuvia. Ne eivät ole poikkeuksia vaan osa prosessia. Esimerkiksi flunssakausi saattaa pysäyttää hyvin alkaneen treeniputken.

Omalla suhtautumisella on valtava vaikutus siihen, mitä vastoinkäymisistä on mahdollista saada irti.

Ajattele pitkällä tähtäimellä

Yksi väliin jäänyt harjoitus tai treenitön viikko  ei kaada kehittymistä, kunhan pitkällä aikavälillä tekemistä on enemmän kuin tekemättömyyttä. Elämässä on useampia palikoita, joita on hallittava ja välillä on priorisoitava asioita, jotka eivät vie treenitavoitteita eteenpäin.

Tärkeintä on se, miten suhtaudut näihin haasteisiin, kuten väliviikkoihin tai sairasteluun. Hyväksy voimavarojesi rajallisuus ja anna huomio sille, mikä on olennaisinta.

Keskity muihin asioihin

On totta, että takaiskut tai ikävät tapahtumat valtaavat mielen ja ajatukset pyörivät vain ongelman ympärillä. Haasteet tuleekin käsitellä ja pyrkiä hakemaan tilanteeseen ratkaisua. Silloin, kun ajatukset alkavat pyöriä kehää, eikä tilanteesta tunnu pääsevän minkäänlaiseen ratkaisuun, tulisi pyrkiä irtautumaan ajatuksistaan ja tehdä jotain ihan muuta.

Keskittymällä muihin asioihin ja kiinnittämällä huomio johonkin täysin muuhun, antaa tilaa alitajunnalle ratkoa ongelmia. Palatessasi jälleen haasteesi pariin, huomaatkin tarkastelevasi asiaa uudesta näkökulmasta ja löytäväsi uusia näkökulmia tilanteeseesi. Tilanne saattaa ratketa kuin itsekseen tai huomaat, että ongelma on pienempi kuin luulit.

Luota ja anna ajan kulua

Joskus epätoivo valtaa itsensä ihan täysin, eikä tunnelin päässä meinaa näkyä minkäänlaista valoa. Uskoo sitten luojan, pyhän lehmän tai kvanttipartikkelien järjestävän asiat hyvälle tolalle, luottamus siihen, että asiat järjestyvät ennen pitkää vapauttaa itsensä pakonomaiselta tekemiseltä.

Kun uskaltaa päästää hetkeksi irti tekemisestä ja ongelmasta, alkaa alitajunta prosessoimaan ratkaisun syntymiseksi. Samalla säästyy myös henkisiä voimavaroja, sillä kaikkea ei voi kontrolloida.

– —

Takaiskut kuuluvat elämään, mutta omalla suhtautumisellasi ja tilannetta rakentavasti kehittämällä ne tuntuvat pienemmiltä. Mitä kauemmin ongelmia välttää, sitä suuremmaksi mielesi ne kasvattavat. Vastoinkäymisiä ei kannata pelätä vaan pyrkiä kohtaamaan ne rohkeasti.

img_20161120_094210.jpg

 

 

Advertisements

Meditointi käytännössä

Meditaatio, mindfulness ja tietoinen läsnäolo tarkoittavat jotakuinkin samaa asiaa. Kun meditoit risti-istunnassa ommmommia hymisten, silität vastapestyjä vaatteitasi juuri muuta ajattelematta tai tuijottelet laiturinnokassa kauas horisonttiin teet jotakuinkin samaa asiaa: olet läsnä hetkessä ja annat ajatustesi virrata.

Meditointi ja erilaiset rentoutusharjoitukset ovat erinomainen tapa rauhoittua, lisätä energiaa, herättää ajatuksia ja laskea stressitasojasi. Rentoudut sekä fyysisesti että henkisesti. Meditointi ei ole taikuutta tai hörhöhommaa vaan toimiva työkalu laskemaan stressitasoja, rentouttamaan tai selkiyttämään ajatuksia. Rentoutusharjoituksia on useita, mutta alla helpot vinkit, joilla on hyvä lähteä liikkeelle. Tee vähintään yhtä näistä päivittäin.

JKV_7253

1 minuutin meditaatio

Hengitysharjoitus. Ota hetki tekemisiltäsi ja keskity hengitykseesi. Tee 10 syvää sisään ja uloshengitystä niin, että pallea ja vatsasi nousee ja laskee hengityksen tahdissa. Havainnoi hengitystä ja tuntemuksia kehossa kohta kohdalta. Parasympaattinen hermosto aktivoituu, syke laskee ja mieli rauhoittuu. Tee tätä etenkin silloin, kun mieli meinaa käydä ylikierroksilla ja ajatuksista ei saa selvää.

3-5 minuutin meditaatio

Läsnäoloharjoitus. Tätä on helppo tehdä esimeriksi bussia tai ratikkaa odotellessa. Laita kännykkä pois kädestä ja havainnoi ympäristöäsi, mitä siellä näkyy. Kiinnitä huomio puihin, taivaaseen tai vaikka ohi käveleviin ihmisiin. Minkä värisiä lehdet ovat? Miten ihmiset kävelevät? Miltä tuuli tuntuu kasvoilla?

Ajatuksen kiinnittäminen nykyhetkeen rauhoittaa ja herättää inspiraation. Se opettaa tietoiseen läsnäoloon ja ympäristön havaitsemiseen.

20 minuutin meditaatio

Mielenhallintaharjoitus. Tämä meditaatio on oma harjoituksensa, jolle sinun tulee ottaa tietoinen aika. Mene rauhalliseen tilaan, jossa sinua ei häiritä ja aseta kellostasi aika 20 herättämään 20 minuuttia hetkestä eteenpäin. Asetu istumaan tai makaamaan mukavasti. Voit joko sulkea silmät tai katsoa jotakin tiettyä pistettä edessäsi.

Kiinnitä huomio aluksi hengitykseesi tai kehoosi. Mieleesi nousee jatkuvasti ajatuksia, anna niiden rauhassa tulla ja mennä, havainnoi ajatus, mutta älä kiinnitä siihen sen enempää huomiota. Havainnoi mieleesi nousevat ajatukset, mutta älä jää mihinkään kiinni. Aluksi homma voi tuntua vaikealta, mutta pikku hiljaa opit päästämään keloistasi irti. Jos ajatukset meinaavat karata, kiinnitä huomio jälleen kehoosi tai hengitykseen.

Tätä meditaatiota voit tehdä 10 minuutista vaikka useampaan tuntiin. 20-30 minuuttia riittää vallan mainiosti. Pidemmät meditaatiosessiot rauhoittavat, selkiyttävät ajatuksiasi ja antavat omalta osaltaan tehokkuutta päivään ja aktiviteetteihin.

OMmmmmm….

JKV_7268