Sunnuntain aamukahvi

Lähes jokaisena viikonlopun aamuna sama ajatus nousee mieleen: hitaat aamut ja rauhassa juotu aamukahvi on yksi parhaimmista asioista mitä tiedän. Lisääntyvän valon myötä aamuista on tullut entistä ihanimpia, kun koko asunto tulvii auringon säteissä.

Keväässä on taikaa. Joka vuosi elää tietoisemmin luonnossa tapahtuvista muutoksista ja seuraa hiljalleen herääviä silmuja puissa ja vihrenevää ruohikkoa.

On kiehtovaa lukea aikaisempia tekstejäni. Edellinen oli joulukuulta. Olen haaveillut ja varmaan tulen haaveilemaan vielä hyvin pitkään, että saisin päivitettyä blogia tai ylipäänsä kirjoitettua enemmän säännöllisesti. Kirjoittaminen kuitenkin jäsentää hyvin ajatuksia. Ja auttaa ajatusryöppyjen purkamisessa selkeämmiksi kokonaisuuksiksi.

On kiehtovaa, miten iän lisääntyessä oma ajatuksen juoksu ei vähene, mutta siihen suhtautuminen muuttuu. Tunteet ja niiden kokeminen ovat voimistuneet vuosi vuodelta, mutta ne eivät määritä samalla tavalla itseä tai omaa olemista. Varmasti se on sekä ikää mutta myös taitoa.

Mieli ja sen mahdollisuudet kiehtovat minua. Olen jo vuosia tutkinut, lukenut ja harjoitellut erilaisia mielenhallinta- ja meditaatiotekniikoita ja ottanut käyttööni itselleni sopivat palaset.

Vaikka haaveilenkin jooga- ja meditaatioretriiteistä Himalajan vuoristoissa tai Intian ashrameissa, eniten mielitreeneistä saa irti arjessa, kotona tai työpaikalla. Hetkissä ja tapahtumissa, jossa me kuitenkin elämme suurimman osan vuotta.

Rauhoittuminen, rentoutuminen, omien ajatusten ja tunteiden tutkailu on yhtä lailla sekä helppoa että äärimmäisen vaikeaa. Mutta joka kerta valtavan palkitsevaa.

On tärkeää pitää sekä kehosta että mielestä huolta. Niitä ei oikeastaan voi erottaa toisistaan. Eikä koskaan tulla valmiiksi.

Sisäänpäin kääntyminen on ihanaa. Kun saa itsensä pysäytettyä, sinne meinaa hukkua välillä liiankin helposti.

Sunnuntai.

 

DSC_0688.jpg

Advertisements

Kevätsää

Keväinen sää vaihtelee aurinkoisesta ja pilvettömästä taivaasta vaakatasossa satavaan räntään hetkessä. Välillä sataa ja paistaa yhtä aikaa. Mutta sieltä se kesä tulee yhtä varmasti kuin joka vuosi.

Säännöllisin väliajoin oma elämäkin tuntuu olevan samanlaisessa säiden sekamelskassa: olet selkeästi menossa kohti uutta ajanjaksoa, mutta vielä asiat eivät ole loksahtaneet kohdilleen vaan eteen saattaa tulla mitä vain tuulenpuuskista lempeästi talojen välistä pilkottaviin auringonsäteisiin. Askel tuntuu kevyeltä ja kesää kohti mennään, mutta pieni epävarmuus ja varaus on pidettävä mukana, sillä sadekuuro voi yllättää milloin vain.

On muistettava, että säätä ei voi kontrolloida. Meidän on mahdollista vaikuttaa vain siihen, miten suhtaudumme tulevaan ja ympäristön olosuhteisiin. Ymmärrämmekö, että keväällä sää voi olla mitä vain. Nautimmeko siitä, että auringonsäteet alkavat lämmittää, mutta yhtä lailla ihmettelemme rakeita, jotka saavat maan rouskumaan jalkojen alla.

Uuden luomiseen liittyy aina epävarmuutta. Vanha jää taakse ja pala palalta uusi elämä rakentuu, muodostuu ja löytää uomansa. Heleän vihreät silmut kasvavat vahvoiksi vihreiksi koivunlehdiksi. Muutos on aina prosessi. Alku tuntuu kaoottiselta, mutta asiaan kerralla keskittyen palaset alkavat loksahdella paikoilleen.

Kevät on täällä.

DSC_3097

#kiittisulle

Toissa viikko oli vastoinkäymisiä täynnä, pinnani oli kireällä, eikä hevillä hymyilyttänyt. Tällaisissa yleisfiiliksissä käännyn helposti sisään päin ja pyrin olemaan mahdollisimman vähän muiden kanssa tekemisissä, jotta fiilis ei tarttuisi muihin.

Haastavista hetkistä huolimatta päiväni pelastivat ihmiset, jotka väläyttivät hymyn juuri oikeassa kohdassa, kuuntelivat tai auttoivat pyyteettömästi. 

Haluaisin, että kiinnittäisimme enemmän huomiota arjen kohtaamisiin ja pieniin tekijöihin, joilla on iso merkitys toiselle ihmiselle.

Haluan siis kiittää sinua ihminen, joka tietämättäsi pelastit päiväni

#kiittisulle opintoneuvoja, joka olit ystävällinen ja avulias todistuspyyntöä jättäessäni, kun olin ensin tunnin taistellut tietokoneen ja tulostimen kanssa yliopistolla.

#kiittisulle työkaveri, joka tietämättäsi piristit päivääni jutuillasi ja valloittavalla hymylläsi.

#kiittisulle työkaveri, jonka kanssa pystyn keskustelemaan ja pohtimaan niin työ- kuin ura-asioitakin, joka ymmärtää ja tukee tarvittaessa. Joka uskoo minuun ja kykyihini.

#kiittisulle bussikuski, joka olit jo lähdössä liikenteeseen, mutta pysähdyit ja odotit juoksevan matkustajan kyytiin.

#kiittisulle ystävä, joka jaksat kuunnella ja tukea vaikeissakin hetkissä. Kanssasi voin jakaa niin ilot kuin surut. Toivottavasti sinä saat myös minulta mitä tarvitset.

#kiittisulle ihminen, joka jaksat aina hymyillä kohtaamisissa. Hymy piristää ja saa aikaan ihmeitä.

Kuka on piristänyt sinun päivääsi?

img_20170204_130114_196.jpg

Onni löytyy paskasta

Elämä on osoittanut huumorintajuaan viime päivinä pohtiessani onnellisuutta, sillä oloni on ollut aivan paska. Onnellisuudesta ja hyvästä olosta ei ole ollut tietoakaan, kun kurkkua puristaa, henkeä ahdistaa ja vatsassa tuntuu pahoinvoivalta. Voin kertoa, että aika perseestä.

Kunnon kohtalon ivaa sanoisin, mutta itse asiassa kaikesta paskuudesta taitaa löytyä koko homman ydin.

Kyse on kahdesta asiasta: tunteessa olemisesta ja itsensä ymmärtämisestä.

img_0210

Tunteessa oleminen tarkoittaa sitä, että pystyy olemaan ikävässä tunteessa ilman, että torjuisi tai hukuttaisi tunteen. Kun uskaltaa tuntea kipua, mieleen alkaa nousta lapsuudesta lähtien syvälle kaivettuja asioita, jolloin on tuntenut itsensä kaltoinkohdelluksi.

Kun uskaltaa kohdata kurjan olon ja antaa itsensä tuntea kipua, on mahdollisuus päästä tarkastelemaan haavoittuvaista ja suojatonta olentoa, joka meissä kaikissa asuu. Silloin on mahdollisuus oppia tunnistamaan, mistä tunne johtuu. Mikä tilanne tai kohtaaminen sai aikaan fyysisen reaktion ja tuntemaan vihaa, surua, ahdistusta tai pettymystä?

Peilaamme nykyisyyttä aina menneisyyden tapahtumien ja kokemusten kautta. Aikaisemmin elämässä koetut kipupisteet heijastuvat nykyhetkeen ja siksi olisi tärkeää oppia havaitsemaan ja ymmärtämään, millaiset asiat saavat tunnereaktion aikaan.

Asioiden tarkastelu auttaa erottamaan itselle merkittävimpiä asioita ja pakottaa ottamaan vastuun itsestä. En pystyisi kirjoittamaan tätä tekstiä, jos oloni olisi vielä yhtä kurja kuin se on muutamana päivänä ollut. Mutta onneksi velloin kivuissani, onneksi uskalsin olla.

img_0213

Kurja olo muistutti minua ikävästä, haavoittuvuudesta ja tarpeista. Siitä kuinka aina ajautuu samoihin tilanteisiin, toistaa samoja selviytymismekanismeja ja kuinka sitä kerta toisensa jälkeen laittaa itsensä toissijaiseksi.

Onneksi se myös muistutti minua siitä, kuinka tärkeä ja arvokas olen. Etten saisi väheksyä omia tunteitani ja tarpeitani, että muistaisin arvostaa aina itseäni tarpeeksi.

Kyse on vastakohdista: paska fiilis auttaa näyttämään olennaiset asiat. Kuten onni löytyy kurjuudesta myös kurjuus löytyy onnesta. Se tarkoittaa sitä, että täytenäiseen elämiseen kuuluu koko tunteiden kirjo kurkkua kuristavasta puristuksesta pakahduttavaan onnen tunteeseen. Täysillä eläminen on ajatuksia, kokemuksia ja tapahtumia, joiden merkitystä on mahdollisuus muokata. Onnellisuus on loppujen lopuksi melko yksinkertaista. Se on läsnäoloa hetkessä ja hyvien asioiden huomioimista.

 

IMG_0204.JPG

Ikävä fiilis yrittää osoittaa sinulle, että olet itsellesi arvokas. 

 Miten reagoisit, jos ystäväsi, perheenjäsenelläsi tai lapsellasi on ikävä olo? Menetko lohduttamaan vai käännätkö selkäsi?  

Mit√§ teet, kun ITSELL√ĄSI¬†on paha olo? K√§√§nn√§tk√∂ selk√§si? Vai osaatko olla¬†l√§sn√§ ja lohduttaa?

 

LUKUVINKKEJ√Ą: Maaret Kallio – Lujasti lempe√§ ja Tommy Hellsten – Saat sen mist√§ luovut.¬†

KUVAT: Kuuba 2010

Hetki eräänä sunnuntaina

Mustaa kahvia. Ei ollut maitoa.

Olen metsän keskellä. Hiljaisuus. Ikkunasta näkyy puoliksi jäätynyt järvi ja puut, jotka notkuvat kymmenen sentin lumikerroksen alla.

Puut rätisevät takassa.

Täällä on pysähtynyt tunnelma. Rauha ja aikaa ajatella.

Syksy on kiitänyt eteenpäin. Välillä on tuntunut, että ajatukset juoksevat edellä ja minä yritän epätoivoisesti pysyä perässä. Mutta samalla olen myös nauttinut vauhdista. Uusista haasteista.

En osaa pysyä paikoillani. Enkä halua. Mutta onneksi osaan pysähtyä tarvittaessa.

Juuri sopivasti huomatakseni, että pysyn vielä menossa mukana.

Ja tämä on vasta alkua.

img_20161127_092732.jpg

Polku, jota kuljet

Pienenä olin kova haameilemaan ja unelmoimaan. Toivoin, että minulle olisi käynyt kuten Disney-satujen sankareille tai piirrettyjen päähenkilöille. Että yllättäviä asioita vain tapahtuisi ja päätyisin mitä suurempiin seikkailuihin.

Eihän minulle tietenkään käynyt niin. Elin tavallisen lapsuuden Kouvolassa, asuimme äitini kanssa kaksin Eskolanmäen lähiössä. Oli minulla ystäviä, mutta vietin paljon aikaa itsekseni, toivoen ja unelmoiden kaikenlaisesta.

Aika nopeasti opin, että asiat eivät koskaan mene niin kuin ne oli ajatellut tai etukäteen suunnitellut. Aina eteen tulee itsestä riippumattomia, pienempiä tai suurempia tekijöitä.

Vuosien saatossa en ole lopettanut kuvittelemista tai haaveilua, mutta opin suhtautumaan unelmiini ja elämääni eri tavalla. Koskaan ei voi tietää mitä käy. Sitä voi vain aavistella, toivoa tai odottaa, että jotakin tiettyä tapahtuisi, mutta varmuutta millekään ei ole. Mitä tahansa yllättävää voi sattua.

Opin myös, että omalla toiminnalla on ensisijainen vaikutus siihen, mikä meistä tulee tai mihin päädymme. En ajattele, että olisimme pelkkiä elämän heittopusseja vaan voimme ehdottomasti vaikuttaa suuntaan, johon haluamme elämäämme viedä. Tietenkin toiset ovat paremmassa asemassa kuin toiset, mutta se ei tarkoita, etteikö omia unelmiaan voisi saavuttaa. Se vaan vaatii ihan helvetisti töitä.

Mitä enemmän tarkastelee huippu-urheilijoiden tai menestyneiden yritysjohtajien urista kentiltä kultasateeseen, yksi asia nousee ylitse muiden: he ovat tehneet tuhansia ja tuhansia tunteja kovaa työtä unelmiensa eteen. He ovat uskaltaneet haaveilla, tehdä aloitteita ja ottaneet riskejä saavuttaakseen tavoitteensa.  Valtavasti työtä eikä takeita tulevasta.

Aina kovakaan työ ei riitä tavoitteiden saavuttamiseksi. Vastoinkäymisissä oma kantti punnitaan. Kovan työn lisäksi olennaista on se, miten suhtaudut, kun elämä vetääkin maton jalkojen alta. Jäätkö maahan makaamaan vai nousetko aina uudestaan ja uudestaan tekemään sen mitä sinun piti. Yritätkö vielä kerran?

Osaatko kääntää haasteet oppimiskokemuksiksi ja uusiksi mahdollisuuksiksi? Jospa sinun täytyi kulkea haasteet läpi, jotta ymmärtäisit ja oppisit jotain syvempää elämästä? Jos vastoinkäymiset auttoivat sinua löytämään oman itsesi, ymmärtämään mikä oikeasti on tärkeää ja mitä haluat elämälläsi tehdä?

Mikä on se polku, jota sinä kuljet?

_MG_0119.JPG

 

 

 

Entäs sitten?

Ja mitä väliä. Kaksi sanaparia, jotka ovat olleet tänä kesänä päällimmäisenä mielessä, kun olen löytänyt itseni useasti tilanteista, jotka jollain tasolla ovat sotineet ajatusmallejani vastaan.

Kun kyseessä on arvojen ja ajatustensa kyseenalaistaminen, mieli ei pääse helpolla. Sitä joutuu punnitsemaan toiminnan ja tavoitteen suhdetta. Hetken huuma vai pitkän aikavälin hyvinvointi? Kumpi merkitsee enemmän?

Molempia tarvitaan.

Jos aina kieltäytyy spontaanista toiminnasta ja hetkessä elämisestä, hauskuus ja nautinto elämästä alkaa pikku hiljaa kadota. Mutta eläessä ainoastaan hetkestä spontaanein pyrähdyksin, pitkän aikavälin hyvinvointia ei välttämättä löydy. Sitä alkaa elää vain odottaen seuraavaa irrottelua ilman, ettei ehdi huomata arjen nautintoja ja viihdykkeellisyyttä.

Kevät meni tavoitteellisesti urakoiden ja osittain spontaaneista tapahtumista kieltäytyen. Hetkittäin tuntui raskaalta, mutta lopputulos oli palkitseva. Kesä meni enemmän hetkessä eläen ja hällä väliä -asenteella eläen. Lopputulos? Sopivasti mukavaa.

Nautin tavoitteellisuudesta ja uusiin päämääriin pyrkimisestä. Arjen pienistä jutuista ja oman toiminnan kautta onnistumisesta. Vastapainoksi mieli kaipaa irrottelua ja hällä väliä -asennetta. Omin ehdoin ja sopivasti nautittuna.

img_20160820_143145.jpg

 

 

 

Tasapainon löytäminen

Usein vaakakuppia pitää kallistella huolella molempiin suuntiin ennen kuin huomaa, ettei mikään ääripää pitkän päälle ole hyväksi. Ja sekös vasta haastavaa onkin. Tasapainon löytäminen.

Elämässä tapahtuu kaikenlaista ja välillä pitää puristaa itsestään hieman enemmän. Joskus ei tapahdu yhtään mitään ja tuntuu, ettei mitään saa aikaiseksi. Seilataan puolelta toiselle, haetaan sitä omaa tasapainoa ja kohtaa missä olisi hyvä. Balanssia.

Tasapainoa etsitään kieltojen ja sallimusten viidakossa. Ei sitä, ei tätä. Ihan sama, kaikki käy. Kieltojen ja sallimisten sijaan kyse on valinnoista. Jos ei kieltäisikään itseltä asioita vaan valitsisi tehdä toisin? Jos ei luovuttaisi vaan valitsisi olla rennommin.

Tasapainoilu on yhtä opettelua ja itsestä tuntuu, että olen vasta viime aikoina sisäistänyt miten sitä toteuttaa. Suurimpia askeleita on ollut astuminen pois kieltojen ja sääntöjen viidakosta, joita olen salakavalasti vuosien varrella itselleni istuttanut.

Olen alkanut kuuntelemaan enemmän itseäni, senhetkisiä fiiliksiä kehossa, ajatuksia ja tuntemuksia, mitä haluan tehdä ja mitä tarvitsen.

Aika usein se kaipaa liikuntaa, hyvää ruokaa ja paljon unta. Mutta myös ystäviä, keskusteluja ja halauksia. Välillä se kaipaa myös unettomia öitä ystävien seurassa, välillä vähän olutta ja joskus vähän enemmän skumppaa.

Ja paljon naurua.

Aika hyvä tasapaino.

Pit√§√§k√∂ aina pyrki√§ eteenp√§in?

Rakastan uuden oppimista, itseni kehittämistä ja uusia haasteita. Minulla on erilaisia tavoitteita elämässäni, isompia ja pienempiä. Toiveita ja unelmia, joiden eteen olen valmis tekemään kovastikin töitä. Isossa kuvassa pyrin aina jollain tasolla eteenpäin vähintään ajatuksissani vaikka konkreettisesti röhnöttäisinkin aurinkotuolissa hörppimässä aamukahviani.

Ja tämä ei ole aina hyvä juttu.

Miksi on niin pirun vaikea pysähtyä ja nauttia siitä mitä on ja mitä hetkessä tapahtuu? Innostun helposti ja ajatukset laukkaavat uusissa ideoissa ja mahdollisuuksissa. Olen pikku hiljaa oppinut oikeasti pysähtymään ja todellakin nauttimaan kivoista hetkistä, mutta silti herään usein ajatuksissani siihen, että pitäisi olla tekemässä jotain hyödyllistä, kehittää itseään tai olla pyrkimässä jonnekin (ja siis muka minne?).

Kun homma huutaa olemisen tarvitsemista, on aika pysähtyä, myös niiden ajatusten. Tehdä arkijuttuja tai olla tekemättä yhtään mitään, olla pyrkimättä yhtään mihinkään.

Sanotaan, että kehitys loppuu tyytyväisyyteen, mutta aina ei voi olla kehittämässä itseään. Välillä pitää vain olla tyytyväinen. Tuloksistakaan ei nauti, jos yrittää pakottaa itseään. Tekeminen vaikeutuu, jos ei keskity käsillä olevaan ja yrittää olla askeleen etäänpänä vaikka ensimmäinenkin steppi on vielä tallaamatta.

Asiat eivät tapahdu yhtään sen nopeammin vaikka kuinka yrittää kiirehtiä. Kaikki kuitenkin tapahtuu enemmän tai vähemmän omalla painollaan ajan ollessa oikea. Kiireen tuntu ei ole mitään muuta kuin oman ajattelun tuotos.

Eli rakkaat laukkaavat ajatukseni: Nyt. Stop. Paikka.

Aion vain olla ja nauttia arjestani, olen vieläpä rakentanut siihen täydellisen mahdollisuuden. Kevät oli kehittämisen aikaa, nyt on aika olla hetki paikallaan.

Ja pestä ne pyykit.

img_20160513_160736.jpg

 

Elämämoodi

Kes√§ tulee kovaa vauhtia, aurinko paistaa ja hiljalleen celsiusasteet kohoavat nollan paremmalle puolelle (Suomen kes√§, “heh heh”). Monella alkaa kes√§moodi, aika jolloin otetaan v√§h√§n rennommin ja nautitaan el√§m√§st√§. Suorittaminen saa j√§√§d√§, kun ty√∂p√§iv√§n j√§lkeen piipahdetaan j√§tskikiskalla ja perjantaisin istutaan iltaa puistopiknikill√§.

Mitä jos rento kesämoodi olisikin koko vuoden jatkuva mielentila? Elämämoodi, jossa tehdään fiilispohjalta asioita ja nautitaan hetkestä. Toki Suomen sääolosuhteet hieman rajoittavat fiilistelyä, mutta päätäntävalta oman elämänsä suunnasta on itsellä.

Jos ottaisikin vähän rennommin?

img_20160512_155336.jpg

Toki välillä pitää myös tehdä ja suorittaa, haastaa itseään ja kehittää. Olen tämän kevään ollut tarkalla ruokavaliolla, joka on parin viimeisen viikon aikana tuntunut aikalailla puulta kalorien ollessa jo vähän liian matalalla omaan hyvinvointiini nähden. Treeni kulkee,  mutta ruokapuoli on takkuillut vaikka tuloksia tuleekin.

Kun jokin asia alkaa ottaa enemmän kuin antaa, on aika viheltää peli hetkeksi seis ja miettiä mitä varten tätä tehdään. 

Vielä en heitä hanskoja täysin tiskiin, ruokavalion runko pysyy edelleen, mutta pikku hiljaa on aika lopetella tiukinta noudattamista. Teen tätä vain itseni takia ja haluan nauttia kesästä, ystävistä ja perjantai-illan piknikeistä. Rasvaprosenttini ei ehkä hivele kaikkein alhaisimpia lukemia, joihin teoriassa olisi ollut mahdollisuus. Mieluummin olen vähän pehmeämpi, luonnollisen sporttinen ja kunnossa läpi kesän koko vuoden kuin saavuttaisin parin päivän kireän lookin, mutta lösähtäisin saman tien, jos voimia ei riittäisikään palauttaa aineenvaihduntaa normaalille tasolle matalilta lukemilta.

Haluan nauttia treenaamisesta, ystävistä ja kesästä. Ottaa irti kivoista hetkistä ja nauttia saavutetuista tuloksista.

Rentous ja kohtuus on hyvä muistaa kaikessa tekemisessä, miettiä oikeasti perimmäisiä syitä miksi asioita tekee, tuntea, kun on saavuttanut sen kohdan, mihin rahkeet sillä hetkellä riittävät. Jättää energiaa elämästä nauttimiseen ympäri vuoden. Olen tavoitteeni saavuttanut, niistä lisää myöhemmin. Treeni jatkuu, myös hyvin ja terveellisesti syöminen (koska siitä nyt vain tulee hyvä olo), mutta elämämoodia on kuunneltava.

Ja se haluaa vähän skumppaa.

img_20160512_154648.jpg

HELLO! Vappu 2016