Paineen alla teet mitä olet harjoitellut eniten

Aloitin syksyllä uuden harrastuksen, jujutsun, jonka peruskurssilla olen käynyt kahdesti viikossa. Tänään oli aika testata olisiko meistä ryhmäläisistä siirtymään seuraavalle tasolle ja saavuttamaan keltainen vyö. Osaa jännitti selkeästi koe enemmän, osaa vähän vähemmän. Itsellänikin sydän tykytti rintakehässä ja keho oli jännittynyt.

Toisaalta olin luottavainen siihen, että ihan hyvin se menee. Olimme harjoitelleen pitkin syksyä ja vielä viimeisinä päivinä olin fyysisen treenin lisäksi tehnyt mielikuvaharjoitteita tekniikoista, joita tulisimme suorittamaan.

Paineen alla ihmisen automaatiomoodi kytkeytyy päälle. Syy, miksi harjoittelu tekee mestarin, on tavat ja tottumukset, johon ihminen tukeutuu, kun järki ei jännittävässä tilanteessa anna myöten.

Mielikuvaharjoittelun ja fyysisten toistojen avulla tiukoista tilanteista voi selvitytyä. Kun kriittiset ja tärkeimmät tekemiset, olkoot ne sitten kamppailutekniikoita, työrutiinia tai terveellisiä elämäntapoja, ovat muodostuneet ydintekemiseksi, paineen alla toimii rauhallisemmin. Silloin on myös todennäköisempää onnistua, kun muuten ajatus tai jaksaminen on koetuksella.

Mitä parempia tapoja opettelet, mitä syvemmin rutiinit kumpuavat sisältäsi, sitä todennäköisemmin, toimit paremmin paineen alla ja saavutat tavoitteesi.

Koe meni hyvin ja keltaisen vyön voi sitoa lanteille.

IMG_20171007_183936

Advertisements

Kommentoi

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s