Polku, jota kuljet

Pienenä olin kova haameilemaan ja unelmoimaan. Toivoin, että minulle olisi käynyt kuten Disney-satujen sankareille tai piirrettyjen päähenkilöille. Että yllättäviä asioita vain tapahtuisi ja päätyisin mitä suurempiin seikkailuihin.

Eihän minulle tietenkään käynyt niin. Elin tavallisen lapsuuden Kouvolassa, asuimme äitini kanssa kaksin Eskolanmäen lähiössä. Oli minulla ystäviä, mutta vietin paljon aikaa itsekseni, toivoen ja unelmoiden kaikenlaisesta.

Aika nopeasti opin, että asiat eivät koskaan mene niin kuin ne oli ajatellut tai etukäteen suunnitellut. Aina eteen tulee itsestä riippumattomia, pienempiä tai suurempia tekijöitä.

Vuosien saatossa en ole lopettanut kuvittelemista tai haaveilua, mutta opin suhtautumaan unelmiini ja elämääni eri tavalla. Koskaan ei voi tietää mitä käy. Sitä voi vain aavistella, toivoa tai odottaa, että jotakin tiettyä tapahtuisi, mutta varmuutta millekään ei ole. Mitä tahansa yllättävää voi sattua.

Opin myös, että omalla toiminnalla on ensisijainen vaikutus siihen, mikä meistä tulee tai mihin päädymme. En ajattele, että olisimme pelkkiä elämän heittopusseja vaan voimme ehdottomasti vaikuttaa suuntaan, johon haluamme elämäämme viedä. Tietenkin toiset ovat paremmassa asemassa kuin toiset, mutta se ei tarkoita, etteikö omia unelmiaan voisi saavuttaa. Se vaan vaatii ihan helvetisti töitä.

Mitä enemmän tarkastelee huippu-urheilijoiden tai menestyneiden yritysjohtajien urista kentiltä kultasateeseen, yksi asia nousee ylitse muiden: he ovat tehneet tuhansia ja tuhansia tunteja kovaa työtä unelmiensa eteen. He ovat uskaltaneet haaveilla, tehdä aloitteita ja ottaneet riskejä saavuttaakseen tavoitteensa.  Valtavasti työtä eikä takeita tulevasta.

Aina kovakaan työ ei riitä tavoitteiden saavuttamiseksi. Vastoinkäymisissä oma kantti punnitaan. Kovan työn lisäksi olennaista on se, miten suhtaudut, kun elämä vetääkin maton jalkojen alta. Jäätkö maahan makaamaan vai nousetko aina uudestaan ja uudestaan tekemään sen mitä sinun piti. Yritätkö vielä kerran?

Osaatko kääntää haasteet oppimiskokemuksiksi ja uusiksi mahdollisuuksiksi? Jospa sinun täytyi kulkea haasteet läpi, jotta ymmärtäisit ja oppisit jotain syvempää elämästä? Jos vastoinkäymiset auttoivat sinua löytämään oman itsesi, ymmärtämään mikä oikeasti on tärkeää ja mitä haluat elämälläsi tehdä?

Mikä on se polku, jota sinä kuljet?

_MG_0119.JPG

 

 

 

Advertisements

Kommentoi

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s