Fast food dinner – Helppo ja tärkeä illallinen

Ei ehi. Ei jaksa. Niin vaikeeta. En osaa. En keksi. Ei työpäivän jälkeen jaksa alkaa kokkailla mitään. Kestää liian kauan.

Tekosyitä.

Ensimmäiset vinkit ruokavalion muokkaamiseen annetaan yleensä aamiaisesta. Muista aamiainen, pidä säännöllinen ateriarytmi ja syö paljon kasviksia. Totta. Näistä se lähtee.

Melko monella alkaa kuitenkin jo olla aamun ja lounaan ateriarytmi hallinnassa. Työpaikan ruokalassa on helppo koostaa ateria suhteellisen terveellisesti. Mutta entäs sitten, kun päästään kotiin? Ehkä jopa käyty jumpalla ennen sitä.

Illalla tulisi syödä toinen lämmin ateria. Enkä puhu nyt mistään kahden tunnin gurmeekokkailuista vaan esimerkiksi edellisen päivän makaronilaatikon jämistä tai kanakeitosta. Toinen samanlainen ateria kuin lounaskin. Näin välttyy illan leivän mussuttamiselta ja “kun tekee mieli jotain makeeta, hups söin irtokarkkipussin/suklaalevyn/keksipaketin”-syömiseltä.

Hyvän ja terveellisen aterian voi myös tehdä nopeasti itse. 10-15 minuutissa.  Alla vinkkejä todellisesta pikaruoasta – ja vielä terveellisin ravintoarvoin!

Tomaattinen tonnikalapasta – Valmista vartissa!

  • Ohuita riisinuudeleita: kypsyy 2 minuutissa, voit kiehauttaa veden vedenkeittimessä ennen kattilaan lisäämissä. Valmis 7 minuutissa
  • Wok-pannu kuumenemaan liedelle. Pannulle sulamaan esim. pakaste kruunukasviksia, vihannessekoituspussukka tms. Lisää hieman vettä, sulamisen nopeuttamiseksi.
  • Tomaattimurskapurkki. Lisää pannulle.
  • Lisää mausteita, suolaa, pippuria, oreganoa, timajamia, cayennepippuria jne.
  • Säilykepurkki tonnikalaa. Lisää lopussa vihannesten ja tomaattimurskan joukkoon.
  • Loraus oliiviölyä.

Valmistusaika: n. 15 min

Helppoa. Ja on hyvää!

Illallisesta kannattaa myös rakentaa perheen yhteinen ruokailuhetki. Kysellä päivän kuulumiset ja rauhoittua iltaan.

wp-1454410514013.jpg

Jos osaat avata säilyketölkin, et voi epäonnistua tässä ruoassa.

 

 

Advertisements

Kommentoi

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s