Kohtaamisia

Tiedättekö ne hetket, kun joskus kohtaatte ihmisen, josta tuntuu saman tien, että olisitte tunteneet aina? Se tietty silmien välähdys, kun katseenne kohtaavat ja tajuat, että tuossa ihmisessä on jotakin erikoista, jotakin, joka vetää puoleensa. Juttua alkaa muodostua kuin itsestään ja puhuttavaa riittää.

Joskus kohtaamiset ovat vain yksittäisiä tapauksia, jaatte hetken, ettekä ehkä enää koskaan tapaa. Tai sitten niistä ihmisistä tulee elinikäisiä ystäviä tai puolisoita, ihmisiä, joiden kanssa joko vietetään kaikki aika yhdessä tai nähdään kerran muutamassa vuodessa, mutta juttu jatkuu kuin päivääkään ei olisi välissä.

Ihmisiä, joiden kanssa on selittämätön yhteys.

Minusta tuntuu, että tänä vuonna noita hetkiä ja ihmisiä on osunut kohdalle enemmän kuin koskaan. Olen tavannut upeita ihmisiä, joista tiedän, että osa heistä on tullut elämääni pidemmäksikin aikaa, ja joista osaa en näe enää koskaan. Mutta yhtäkaikki henkilöitä, jotka ovat opettaneet minulle jotain itsestäni tai avanneet ajattelumaailmaani.

Ihmisiä, joilla on merkitys.

Kun tekee niitä asioita, joissa pääsee toteuttamaan itseään, kohtaa myös ihmisiä, jotka vaikuttavat sinuun tavallista enemmän. Näitä ihmisiä voi myös tavata täysin odottamattomissa paikoissa ja täysin yllättäen. Tiet vain sattuivat kohtaamaan juuri siinä hetkessä.

Kohtaamiset edellyttävät avoimuutta ja hetkessä elämistä. Sitä, että on löytänyt paikkansa ja uskaltaa olla oma itsensä.

Kun uskaltaa olla avoin maailmaa ja ihmisiä kohtaan, mitä vain voi tapahtua.

 IMG_0399

Advertisements

Kommentoi

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s