Voiko toista muuttaa?

Niin. Monet haluavat muuttaa jotakin elämässään. Monet haluavat auttaa toisia ihmisiä muuttaamaan asioitaan paremmaksi, mutta loppujen lopuksi kukaan muu ei voi tehdä muutosta puolestasi. Itse on kortensa kekoon laitettava.

Ja sekös vasta pirun vaikeaa onkin.

Olemme kaikki erilaisia, suhtaudumme asioihin eri tavalla ja käsittelemme ongelmia erilaisista lähtökohdista. Ympärilläni on monia ihmisiä, jotka haluaisivat sitä ja tätä, saada, tehdä, mennä ja kokea mitä tahansa, mutta eivät kuitenkaan tee mitään. Miksi?

Ongelman tunnistaminen on vaikeaa ja sitä perimmäistä syytä tiettyyn käyttäytymismalliin voi olla haastavaa löytää.

Harva pysähtyy miettimään kuka minä olen ja miksi käyttäydyin aina tietyissä tilanteissa tietyllä tavalla.

Toisilta voi sadella neuvoja, hyviäkin sellaisia, mutta jos itse on kykenemätön tunnistamaan huonoja käyttäytymismalleja, ei ole mahdollista muuttaa tapojaan.

Se on myös pelottavaa.

Pelottavaa mennä syvälle omiin ajatuksiin, tuntea ja kokea kaikkia asioita, joita on saattanut padota vuosia tai jopa vuosikymmeniä.

Saamarin pelottavaa. Päästää irti.

Kaikki eivät siihen välttämättä pysty. Eivät ehkä osaa.

Mutta jos haluaa muutosta aikaan on vain pakko alkaa repiä ja rapsuttaa pintaa syvemmältä.

On myös rohkeutta pyytää apua. Neuvoja ja opastusta. Tie pitää kuitenkin kävellä itse. Välillä myös ryömiä ja kontata. Juosta kaksi kilometria karkuun ja palata taas siihen mistä lähti.

Kestävää muutosta ei tule ennen kuin uskaltaa ottaa ensimmäisen askeleen.

Ennen kuin tiedostaa, mitä on muutettava ja miksi. Ja miten se on tehtävä.

Mutta se on varmaa. Muutos on mahdollinen, jos vain on itse valmis tekemään töitä asian eteen.

 

Tunnista

Pyydä apua 

Tee suunnitelma

Ota ensimmäinen askel

Ja matka voi alkaa.

wpid-wp-1448192315449.jpg

Advertisements

Kommentoi

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s